Riihimäen kaupungin päättäjille 17.10.2014
KANNANOTTO LIIKUNTAPAIKKOJEN SUUNNITELTUIHIN HINNANKOROTUKSIIN
Suomen Uimaliitto ry ja Sukeltajaliitto ry ovat todella huolissaan Riihimäen kaupungin esittämistä mittavista hinnankorotuksista uimahallin osalta. Eri lajien seuroja kohdellaan esityksessä eriarvoisesti ja edustamiemme liittojen puolesta olemme ehdottomasti hinnankorotuksia vastaan, koska ne vaarantavat jäsenseurojemme toimintaedellytykset sekä aiheuttavat mittavat hinnankorotukset seuran jäsenistölle. Pahimmillaan nuoren urheilijan vuosimaksu kolminkertaistuu ja aikuisurheilijan maksu yli kymmenkertaistuu.
Liikuntamyönteinen Riihimäki?
Riihimäki mainostaa itseään liikuntamyönteisenä kaupunkina: ”Liikunta kuuluu kaikille. Tavoitteenamme on, että liikunta olisi luonteva osa riihimäkeläisen arkipäivää. Liikuntapalveluiden tehtävänä on tarjota riihimäkeläisille laadukkaat olosuhteet liikunnan harrastamiselle, kaiken ikäisille, kaikkina vuodenaikoina.” Näin lukee www.riihimaki.fi -sivuilla.
Riihimäen Uimaseura ja Riihimäen Urheilusukeltajat ovat aktiivisia, innovatiivisia ja laadukasta toimintaa järjestäviä urheiluseuroja, joissa tehdään valtava määrä työtä vapaaehtoistyötä paikkakuntalaisten liikunnallisen elämäntavan eteen. Toivomme riihimäkeläisten päättäjien ottavan huomioon seurojen arvokkaan työn ja päättävän liikuntapaikkojen korotuksista ottaen huomioon lajien tasa-arvon sekä seuratoiminnan tulevaisuuden toimintaedellytykset.
Perustelut päätöksille?
Esimerkeissä on otettu toinen ylläpidoltaan kallis liikuntapaikka vertailuksi eli jäähalli. Niiden käytössä on kuitenkin merkittävä ero, sillä Uimala on rakennettu kuntalaisille ja jäähalli seuroille.
– Uimala on laajasti kaikkien kuntalaisten käytössä. Seuroille on annettu mahdollisuus käyttää osaa Uimalan tiloista muiden asiakkaiden joukossa tai sen ollessa suljettuna. Uimalan seuroille suunniteltu maksuosuus on kuitenkin sama kuin jäähallille suunniteltu eli noin 117.000 €, vaikka seurat käyttävät Uimalan kapasiteetista noin 17 prosenttia. Jäähallissa seurakäyttö on yli 90 prosenttia. Mikäli kaupunki kohtelisi eri liikuntapaikkojen seuroja yhtäläisesti olisi maksut suhteutettava käytön ja niistä aiheutuneiden todellisten kustannusten mukaan. Näin toimittaessa Uimalaa käyttävien seurojen kokonaismaksuosuus olisi noin 25.000 €, jos jäähallia käyttävien seurojen maksu on 117.000 €.
– Esityksen mukaan Uimalaa käyttävät seurat maksaisivat 70% kustannuksista Uimalassa ja jäähallin seurat noin 15% kustannuksista jäähallissa.
– Kaupunki on vyöryttänyt Uimalan yleisistä kuluista suurimman osan 25 m altaan kannettavaksi, vaikka ne eivät ole todellisia 25 m altaan kustannuksia. Tästä johtuvat esitetyt altaan korkeat käyttömaksut.
– Uimalan osuudesta seurojen kohtuullisen ja niille kuuluvan osuuden jälkeen tulisi jyvittää 92.000 € muiden asiakkaiden lippujen hintoihin. Näin ei kuitenkaan esityksessä ole. Mikäli korotukset jyvitettäisiin tasapuolisesti kaikille Uimalan käyttäjille, nousisi lipun hinta noin 0,50 – 1 €, jonka jälkeen kertamaksut olisivat edelleen alle maan keskimääräisen hintatason.
– Matalan kynnyksen liikuntaan osallistuminen pitäisi olla kaikille mahdollista taloudellisesta (niin perheen kuin kunnan) tilanteesta riippumatta. Molemmat Uimalassa toimivat seurat tarjoavat monia mahdollisuuksia matalan kynnyksen toimintaan sekä myös mahdollisuuden edetä harrastuksessa aina huipulle asti eri rooleissa.
Riihimäen Uimaseura ja Riihimäen Urheilusukeltajat ovat perustelleet omia vaatimuksiaan lajien tasa- arvoisesta kohtelusta tarkoilla laskelmilla. Toivomme päättäjien olevan tietoisia mihin kaupungin päätöksenteko perustuu ja tutustumaan tarkemmin seurojen perusteluihin. Päättäjien olisi myös hyvä käydä paikan päällä seuraamassa ryhmien toimintaa tai seurojen järjestämiä tapahtumia.
Lopuksi
Suomen Uimaliitto ry ja Sukeltajaliitto ry toivovat Riihimäen päättäjiltä näkemystä pitkäjänteisestä ja vastuullisesta liikuntapolitiikasta. Lisäämällä kuntalaisten liikunta-aktiivisuutta voidaan saada säästöjä sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksista, tästä eri toimijat lienevät yhtä mieltä. Hyvin toimivat eri lajien urheiluseurat ovat kaupungille tärkeä voimavara. Sukellus- ja uimaseuroille uimahallivuorot ovat toiminnan perusedellytys, jotta voidaan opettaa lapsia uimaan, kouluttaa sukeltajia, järjestää liikuntamahdollisuuksia eri-ikäisille sekä antaa mahdollisuus urheilijoille tavoitella huipulle pääsyä. Onko kunnan etu se, että laadukasta toimintaa tarjoavat liikuntaseurat joutuvat ahtaalle ja harkitsemaan toimintojensa voimakasta alasajoa tai siirtämistä toiselle paikkakunnalle?
Yhteistyöterveisin, Helsingissä 17.10.2014
SUOMEN UIMALIITTO RY
Sami Wahlman
puheenjohtaja
Eerika Laalo-Häikiö
toiminnanjohtaja
SUKELTAJALIITTO RY
Markku Leinonen
varapuheenjohtaja
Sari Nuotio
toiminnanjohtaja
Taustaa Uimalaa käyttävistä seuroista
Riihimäen Urheilusukeltajat on Sukeltajaliiton ja Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilun (ESLU) jäsenseura. Riihimäen urheilusukeltajat on 250 jäsenen aktiivinen seura, joka on toiminut vuodesta 1978. Yli kolmannes toiminnassa mukana olevista on alle 19-vuotiaita lapsia ja nuoria, seuratoiminnassa näkyy vahvasti sukellusharrastus perheiden yhteisenä harrastuksena. Seura kouluttaa aktiivisesti ja tarjoaa monipuolista toimintaa jäsenilleen. Riihimäen urheilusukeltajat valittiin Sukeltajaliiton Vuoden Seuraksi vuonna 2009 ja sen jäseniä on palkittu usein Sukeltajaliiton huomionosoituksin.
Riihimäen Uimaseura on perustettu vuonna 1963 ja seuran perustamisen ensimmäisenä isona tavoitteena oli saada paikkakunnalle oma uimahalli, jotta uinnin harrastaminen olisi paikkakunnalla mahdollista. Seurassa on 921 jäsentä, joista alle 19-vuotiaita lapsia ja nuoria 711 ja aikuisia 85. Suomen Uimaliiton eri maajoukkueryhmissä on neljä uimaria Riihimäeltä. Niko Mäkelä on valittu edustamaan Suomea Kv. Uimaliiton Youth Programme -ohjelmaan MM-kilpailujen yhteyteen Dohaan joulukuussa 2014. Uimareiden vanhemmista koostuu pääasiassa yli 125 aktiivisen seuratoimijan joukko, joka mahdollistaa seuran toimintaedellytykset. RiUS kouluttaa vuosittain jäseniään tuomari I ja II-toimitsijoiksi, uimaopettajiksi, uinninvalvojiksi sekä uintivalmentajiksi. RiUS on ollut Sinettiseura vuodesta 2010 alkaen sekä SVUL:n Uudenmaanpiirin vuoden 2007 Kasvattajaseura ja vuoden 2013 Vuoden Seura. RiUS on Suomen Uimaliiton, Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilun (ESLU) ja Suomen Triathlonliiton jäsenseura.
Uimalan hinnankorotuksista aiheutuvat korotukset harrastajille (esimerkki Riihimäen Uimaseura)
RIUS-ryhmä |
RiUS uimari maksaa tällä hetkellä harjoittelusta per vuosi |
Työryhmän ehdottama lisämaksu nykyisen |
RiUS uimarin vuosimaksu korotuksen jälkeen |
VP 1 / VP 2 – 3 – 6 v. |
304 € |
9€ |
313 € |
UK1 -5–7v. |
346 € |
13 € |
359 € |
KOU / UK2 – 6 – 9 v. |
346 € |
20 € |
366 € |
Harrasteuinti – 9 – 16 v. |
336 € |
43 € |
379 € |
Tekniikka Valmennus – 7 – 10 v. |
408 € |
55 € |
463 € |
MPX J3 – 7 – 11 v. |
561 € |
129 € |
690 € |
MPX 4 – 12 – 18 v. |
634 € |
210 € |
844 € |
MPX J2 – 9 – 12 v. |
688 € |
218 € |
906 € |
MPX J1 – 10 – 13 v. |
783 € |
276 € |
1 059 € |
MPX 3 – 11 – 14 v. |
831 € |
446 € |
1 277 € |
MPX 2 – 12 – 16 v. |
891 € |
576 € |
1 467 € |
MPX 1 – 15 -18 v. |
950 € |
1 849 € |
2 799 € |
MASTERS yli 21 v. |
135 € |
1 388 € |
1 523 € |